Mutta sitten tapahtu varmastikkin maailman kahdeksas ihme. Löysin uudelta työpaikalta miehen, johon ihastuin heti ensisilmäyksellä kuin hullu puuroon. En meinannut ohi kävellessä saada silmiä irti, ja taisin jopa punastua vähän kun se ensimmäistä kertaa morjesti. Huomasinhan mä heti ekalla päästä varpaisiin-skannauksella, että sillä oli vasemmassa nimettömässä sormus. Ei se valitettavasti ensimmäinen taikka viimenen kerta olis ollu, kun varatun kanssa olisin peuhannu, mutta tästä halusin enemmän. Ja tiesin heti myös, että mun mahikset mihinkään vakavampaan oli aika nollissa, ei kihloja minkään pikasen työpaikkaromanssin (romanssiahan mä heti aloin päässäni kaavailla, saahan sitä sentään aina haaveilla) takia pureta. Aikoja sitten olin myös päättäny, että mua ei enää käytetä minään satunnaispanona sillon kun muijan käytös kotona on saanu sarven työntymään otsalohkosta ja tarttis pikaista helpotusta oloon.

Juteltiin työpaikalla muutamia kertoja, ihmettelin kun se käveli mun työpisteen ohi aina välillä ilman syytä ja saatto pysähtyä keskustelemaan jostain turhanpäiväsestä pitkäkskin aikaa. Juttelin takasi hyvän tuulisena ja ignoorasin kihlasormuksen aivan surutta. Eipä siinä montaa kuukautta mennyt kun mies otti muhun yhteyttä työajan ulkopuolella ja kysy baariin yhelle. Tiedusteluuni kihlatun kiinnostuksesta miehen ryyppyseuraa kohtaan sain vastaukseksi "Eihän tän tarvii mitään tarkottaa, yhellehän mä sua vaan pyydän enkä treffeille". Niinpä, ja näin ollaan siirretty vastuu puhujalta kuulijalle, ja hyvillä mielin siirrytty itse työkaverilinjalta ryyppykaverilinjalle ja suoraan tiskille tilaamaan.