Sänkyynhän se tämäkin juttu sitten päätyi. Ei ihan ensimmäisillä treffeillä (paitsi, että eiväthän ne ollu treffit?), mutta parin kahvittelun jälkeen, toisen onnistuneen baarireissun päätteeksi mun itsehillintä lähti lomalle ja hurautettiin taksilla mun luo. Enkä suonut ajatustakaan kihlasormukselle taikka sormuksen vastaparin kantajalle koko illan, yön enkä vielä seuraavan aamunkaan aikana. Ajattelin, että hälläväliä, en oo vastuussa kenenkään parisuhteesta enkä oo ketään peittoni alle pakottanu.

Sen sijaan mun ihastus miestä kohtaan vaan voimistu, ja heidän parisuhdetilanteen sijaan kannoin huolta omasta mielenterveydestäni. Me kuitenkin puhuttiin tapailusta, ja meiän tapaamisista treffeinä. Ei puhuttu seksisuhteesta tai pienestä viattomasta hauskanpidosta, vaan mies itekkin puhu jo "meistä". Mua pelotti, että käy taas niin että haaveilen liian suuria, uskon turhiin lupauksiin ja mua oikeasti vaan viedään kun pässiä narussa. Siinä vaiheessa kun mies alkoi puhua kihlattunsa jättämisestä, aloin tosissani uskoo meiän juttuun ja meihin, siihen että olisin vihdoin löytäny jonkun löytämisen arvosen. 

Yleensä kun juttu alkaa mennä liian vakavaks, mua alkaa ahistaa. Puhuttiin kaverin kanssa siitä, että jos mies tosissaan jättäis kihlattunsa ja alkais johonkin vakavampaan mun kanssa, niin ottaisinko mä takapakkia ja ahistuisin ihan toden teolla? Koska sen lisäks, että joku olis oikeesti musta kiinnostunu ja haluais suunnitella mun kanssa yhteistä tulevaisuutta, se jättäis mun takia jonkun jota on joskus tosissaan rakastanu. Pettäminen mun kanssa on jo aika paha, mutta en jotenkin osaa ottaa siitä vastuuta tai suostu ajattelemaan että se olis mun kannalta väärin. Mä oon vapaa ihminen, enkä ollu tilivelvollinen kenellekkään, mies teki omat ratkasunsa. Mutta että jättäis tyttöystävänsä oletuksena meiän yhteisestä tulevaisuudesta?